Vaelluksella

Me oltiin eilen P:n kanssa neljän tunnin maastovaelluksella Luomajärven hevoskievarilla. Siitä onkin pitkä aika kun olen viimeksi ollut jonkun muun hevosen selässä kuin omani. Luomajärven hevoskievarilla on lähes pelkästän suomenhevosia. Niistäkin minulla on aika vähän kokemuksia, mutta oma ratsuni ruuna Sulo (Kumun Yllätys) oli kyllä mukava tuttavuus. Ihan hurjan kovasuinen, mutta muuten mukava.
Hevoset olivat fiksuja ja turvallisia. Matkalla vastaan tuli mm. kuorma-auto ja traktori, eikä kukaan hevosista ollut millänsäkään.
Vuonohevosen lyhyisiin säästöaskeliin tottuneena ison suomenhevosen askel tuntui hyvin matkaavoittavalta. Aluksi tuntui että vauhti on todella kovaa, mutta katsottuani muita ratsastajia, ei se meno niin kovalta kuitenkaan näyttänyt. Laukkapätkät mentiin kyllä aikamoista vauhtia. Ensimmäisen laukkapätkän jälkeen tuntui että hevosen sydän tulee nahan läpi kun se löi niin tiuhasti ja lujaa.

 Noin 2,5 tunnin ratsastuksen jälkeen saavuimme laavulle, jossa hevoset kiinnitettiin puihin syömään omia eväitään ja me ihmiset saimme makkaraa, pannukahvia ja muita herkkuja.

Oli tosi hyvä että eväät syötiin vasta retken loppupuolella. Laavulta tallille oli vielä noin tunnin ratsastusmatka. Loppumatkasta alkoi jo väsymys painaa. Jalat alkoivat olla hyytelöä, mutta hevosilta ei puhti tuntunut loppuvan.

Tässä on Sulo!

Ja tässä!

Ikaalisten lumiset maisemat olivat hienoja ja luntakaan ei tänä talvena ole liikaa. Maastot olivat hyväkulkuisia ja hevosilla tilsakumit alla.


Tänään sitä kyllä tietää ratsastaneensa. Sisäreidet ja pakarat ovat kipeinä ja selkälihakset myös siitä kaikesta turhasta hevosen pidättämisestä...



Oli mukava reissu! Varmasti tulee mentyä uudestaankin, ja kaikille voi tätä suositella.