Elämä jatkuu

Kiitos TeSalle lohduttavista sanoista! Ei mene päivääkään ettenkö ajattelisi Niffeä. On jotenkin epäreilua kun nuori elämäniloa täynnä oleva joutuu luopumaan elämästä. 

Mutta elämä jatkuu. Niin paljon tapahtuu kesällä päivittäin ettei millään ehdi kaikkea päivitellä täällä. Käväisin työmatkalla Hannoverin eläintarhassa. Voi että oli hieno paikka, kannattaa käydä tutustumassa jos vain on mahdollisuus. Tässä muutamia kuvia

Aivan mahtava paikka tosiaan! Kävimme myös Hannoverin Sea Lifessa.

Sitten oli juhannus ja kaksi ihanaa vapaa päivää! Mutta sitten siinä lomaillessa jäi Iriksen synnytys näkemättä töissä. Iris poiki nimittäin juhannus-sunnuntaina ihanan tyttövasikan, jonka nimesimme Koiramäen Kieloksi. Lehmillä kun oli sopivasti K-vuosi.

Voi että oli ihanaa päästä lypsämään Iristä! Lypsäminen on yhtä koukuttavaa ja rauhoittavaa kuin rukilla kehrääminen. Ja sitä ihanaa maitoa on taas jääkaappi pullollaan. Ternistä tietenkin tehtiin uunijuustoa, ja koska se toisenpäivän ternimaito vaahtosi niin kovasti lypsyastiaan suihkutessaan, niin joimme heti lypsyn jälkeen tuon näköiset  herkulliset lattet. Nams!
Kyytön maito on kyllä niin herkkua!

Tuskaa

 Miten paljon ihminen voi kestää kerralla surua ja väsymystä? Tämä viikko on ollut niin surullinen. Olen joutunut tekemään älyttömän vaikeita ja raskaita päätöksiä.

 Kuitenkin minä hymyilen vielä, vaikka välillä itkettää. Onneksi on koti, ja siellä ihanat eläimet elossa ja terveinä! Parasta terapiaa on niiden kanssa touhuilla.

Tässä tilanteessa ei voi kuin keskittyä pitämään entistä parempaa huolta niistä eläimistä, jotka ovat tässä ja nyt.

 Kiitos teille ihanille lohduttajille, jotka aina yhtä iloisesti otatte minut vastaan! Jaksatte valittamatta kuunnella itkujani, raivojani ja väsymystäni.

 Mitä olisi elämä ilman rakkaita karvakorvia? Vaikka niistä on huolta, vaivaa ja rahanmenoa. Mutta ilman niitä olisi kyllä tyhjää. Ehkä elämä olisi helpompaa, mutta varmasti niin paljon tylsempää. Ei tarvitsisi tehdä vaikeita päätöksiä eläinten vanhentuessa ja sairastellessa, mutta ei olisi myöskään niitä ilon ja naurun hetkiä. Ei olisi sitä älytöntä onnen tunnetta kun kipuaa oman hevosen lämpimään selkään kumpareen päältä. Tai sitä iloa kun heräät sängystä lämpimänä kesäyönä siihen että aasin huuto kantautuu avoimesta ikkunasta korviisi.

Kotona kaikki on siis hyvin, mutta töissä hoidettavien joukosta on tällä viikolla poistuneet minipossuvanhukset Linda ja Lola, sekä aivan odottamattomasti rakas Niffe-aasi. Rauha heidän muistolleen.