Vaelluksella

Me oltiin eilen P:n kanssa neljän tunnin maastovaelluksella Luomajärven hevoskievarilla. Siitä onkin pitkä aika kun olen viimeksi ollut jonkun muun hevosen selässä kuin omani. Luomajärven hevoskievarilla on lähes pelkästän suomenhevosia. Niistäkin minulla on aika vähän kokemuksia, mutta oma ratsuni ruuna Sulo (Kumun Yllätys) oli kyllä mukava tuttavuus. Ihan hurjan kovasuinen, mutta muuten mukava.
Hevoset olivat fiksuja ja turvallisia. Matkalla vastaan tuli mm. kuorma-auto ja traktori, eikä kukaan hevosista ollut millänsäkään.
Vuonohevosen lyhyisiin säästöaskeliin tottuneena ison suomenhevosen askel tuntui hyvin matkaavoittavalta. Aluksi tuntui että vauhti on todella kovaa, mutta katsottuani muita ratsastajia, ei se meno niin kovalta kuitenkaan näyttänyt. Laukkapätkät mentiin kyllä aikamoista vauhtia. Ensimmäisen laukkapätkän jälkeen tuntui että hevosen sydän tulee nahan läpi kun se löi niin tiuhasti ja lujaa.

 Noin 2,5 tunnin ratsastuksen jälkeen saavuimme laavulle, jossa hevoset kiinnitettiin puihin syömään omia eväitään ja me ihmiset saimme makkaraa, pannukahvia ja muita herkkuja.

Oli tosi hyvä että eväät syötiin vasta retken loppupuolella. Laavulta tallille oli vielä noin tunnin ratsastusmatka. Loppumatkasta alkoi jo väsymys painaa. Jalat alkoivat olla hyytelöä, mutta hevosilta ei puhti tuntunut loppuvan.

Tässä on Sulo!

Ja tässä!

Ikaalisten lumiset maisemat olivat hienoja ja luntakaan ei tänä talvena ole liikaa. Maastot olivat hyväkulkuisia ja hevosilla tilsakumit alla.


Tänään sitä kyllä tietää ratsastaneensa. Sisäreidet ja pakarat ovat kipeinä ja selkälihakset myös siitä kaikesta turhasta hevosen pidättämisestä...



Oli mukava reissu! Varmasti tulee mentyä uudestaankin, ja kaikille voi tätä suositella.

Viikonlopun saldo: Könöttelyä ja omatekoista huulirasvaa

 Käytiin tänään hiukan könöttelemässä Fapsun kanssa ilman satulaa. Ja J otti kuvia. Mulla on tosi vähän ratsastuskuvia itsestäni, joten nyt niitä tulee tähän kerralla liuta.
Ja tuo poni on niin ihana! Kertakaikkiaan ihan paras! Tukan sais kyllä joku reipas leikata siltä heti. Kai sen silti vielä vuonohevoseksi tunnistaa.

 Ja sitten ihan parasta!!! Tein itse huulirasvaa eilen illalla. Kaupan saippuat ja kosmetiikat sisältää oikeasti niin paljon kaikkea turhaa ja jopa myrkyllistä ainetta että omat keitokset on niin tervetulleita.
Omatekoinen saippua on kyllä niin hyvä esimerkki. Olin jo unohtanut sen ihanuuden, kun taas kärvistelin ihan tosi kuivan ihon kanssa ja muistin että omaa saippuaa on vielä jäljellä. Kädet parani heti kun aloitin sen käytön, eikä rasvoja enää tarvita.
Mun huulirasvaan tuli mangovoita, mehiläisvahaa, manteliöljyä ja mansikka tuoksuöljyä. Ja se on niin ihanaa! Tuolta tilailin kaikkia aineita. Tilasin myös lanoliinia! Sehän on sitä villarasvaa mitä lampaissa on. Se on ihan parasta käsienhoitoainetta, lampaita kun hiukan rapsuttelee päivittäin niin kädet on kunnossa. Mulla ei vaan ole lampaita käpälöitävänä talvella, niin piti tilata pelkkää rasvaa sitten. Täytyy kehitellä joku resepti saippualle, mihin tulee lanoliinia.

Omatekoiset huulirasvat

Pakkaspäivä

 Huikean kylmä päivä ja näyttää vain kiristyvän yötä kohti. Onneksi oli vapaapäivä, eikä aamulla tarvinnut autoa käynnistellä. Kiitos kaikille kommentoijille! Koiramäki on niin huikea juttu. Keväästä tulee toki työntäyteinen, mutta lopputulos tulee varmasti kaikesta hehkutuksesta huolimatta olemaan vielä hienompi kuin kukaan osaa edes kuvitella!
Aurinkokin paistoi tänään kirkkaalta taivaalta. Kissat ei paljoa ulkoile näillä pakkasilla, mutta Sulo urheana lähti aamulla kiertämään tiluksensa ja katsomaan että kaikki on ok. Törmäsin häneen heinävarastossa ja siellä yhdessä istuskeltiin jonkun aikaa ja ihmeteltiin ovesta paistavaa aurinkoa. Lopulta kannoin hänet sisälle, koska kylmässä lumessa tarpominen näytti sen verran hankalalta. Joka askeleella kissan piti ravistella kylmästä kärsiviä käpäliään.

Alpakat lähtivät ulos mielellään, vaikka pakkanen paukkui. Toki haen ne tavallista aiemmin sisälle, mutta aurinko tekee heillekin hyvää.
Aika paljon havainnoin eläimistä kaikenlaista informaatiota kun niiden kanssa joka päivä tunteja touhuilen. Sylvesterin viisaus, tai joku, yllätti taas joku päivä. Silloin kun tuli ne suojakelit yht'äkkiä, niin ekana päivänä ei mitään, mutta tokana aamuna, kun maa oli yön aikana muuttunut jäiseksi ja liukkaaksi, Syltty tiesi sen jo tallissa. Syltty liukastelee muita useammin (ehkä siksi että sillä on paljon isommat "tassut", oikeat lättäjalat, eikä kynnet ota niin hyvin vastaan kuin pienempijalkaisilla) ja sitä haittaa se liukkaus oikeasti.
Niin, se siis arvasi liukkauden jo tallissa, ja alkoi venkoilla ulos tuloa jo käytävällä mistä ei vielä edes näe ulos. Ovi oli toki auki, eli se saattoi jotenkin haistaa sen pääkallokelin. Heti ovella se laittoi pään alas ja alkoi etsiä normaalin kulkureitin reunoilta pitävämpää maaperää. On se tarkka.
Viisaus ei kuitenkaan riitä siihen että alpakat (tai muutkaan eläimet) osaisivat liukkaalla kulkea siitä mistä olen hiekoittanut.

Jännä Päivä!

Niin tänään se sitten tapahtui.
Kolme vuotta piiloteltu salaisuus julkistettiin!
Että ihminen voi olla niiin onnellinen että työpaikkana on Koiramäki!

Ikävä Lasten Eläintarhaa kohtaan on toki kova, ehdinhän työskennellä siellä 19 kesää. Sinä aikana olen varttunut aikuiseksi (oonko sitä vieläkään?), opiskellut, ollut yrittäjänäkin samalla, muuttanut maalle, alkanut ryppyyntyä, saanut harmaita hiuksia jne. Se on ollut niin paljon enemmän kuin pelkkä työpaikka. Oli aikoja jolloin vietin siellä paljon aikaa myös työajan jälkeen ja ennen, sekä vapaapäivinä. Se oli aikaa kun asuin rivarissa. Olisin varmasti täysin erilainen ihminen ja eri paikassa ilman tuota työpaikkaa.
Tuolta saa osviittaa tulevasta: Särkänniemen Koiramäki

Lisäksi tapasin tänään Mauri Kunnaksen livenä ja sain omaan Koiramäen talossa-kirjaani vuodelta 1981 omistuskirjoituksen.

Huomenna ompi jännä päivä!

Kaunis aasini

 Käytiin Myslin kanssa pienellä kuvausretkellä. Ja eihän tuosta kohteesta voi kovin huonoja kuvia edes saada. On se niin kaunis. Ja tänä vuonna ikää hänelle tulee jo 8 vuotta, oho. Mihin se aika taas meni? Vastahan se oli pieni varsa.
Tänä talvena olen huomannut pientä rauhoittumistakin. Mysli ei enää niin paljoa haasta Fapsua leikkimielisiin taisteluihin. No, on siinä ruutia silti vielä!

 Keittelin tänään ihanaa makukahvia kun olin yksikseni kotona. Ja maidonvaahdotin oli vielä eilisen jäljiltä esillä, joten tein itselleni oikein herkkukahvia. Mukin olen joskus väsäillyt keramiikkakurssilla. Keramiikan teko voisi taas innostaa muutaman vuoden tauon jälkeen. Jospa sitten ensi syksynä ilmoittautuisin kurssille.



Työhuone yläkerrassa vetää minua tällä hetkellä aika paljon puoleensa. Kaikenlaista tekisi mieli ommella ja väkerrellä. Joululahjaksi tein jotain pieniä juttuja, ja joulun jälkeen kokeilin vihdoin matonkuteesta virkkamista. Valmistui kaksi pientä koria, jotka tänään viimeistelin pellavaisilla nimikoiduilla sisäpusseilla. Idea koreihin tuli tuolta. Ihana blogi, jota ei valitettavasti enää päivitetä, mutta selailemalla vanhoja juttuja, sieltä löytyy kaikkia ihania ideoita!

Maa-artisokkaa ja telkkarin töllötystä

Koska aurinko on pilkistänyt muutamana päivänä taivaalta, ja päiväkin on selkeästi pidentynyt, alkaa mieleen hiipiä tulevan kesän istutukset. Maa-artisokkaa täytyy ilmanmuuta laittaa tänä vuonna. Ja hernettä aika paljon, perunaa ehkä vähemmän kuin viime vuonna, tomaattia, ananaskirsikkaa, salaattia... ja mitä kaikkea muuta.

Tänään tein kaupan maa-artisokasta ihanaa keittoa Näsinneulan keittokirjan ohjeella. Nams!


Tänään meillä kävi myös uusia naapureita katsomassa eläimiä, peräti 5 lasta kerralla. Ja sitten tuli kengittäjä ja hänelläkin oli lapsi mukanaan. Mysli pitää lapsista, ja Fapsukin osaa käyttäytyä hyvin pienten lasten kanssa, olivat selvästi mielissään tänään kaikesta huomiosta.
Ja nyt Fapsulla on tilsakumit alla, huomenna lähdetään lähimetsään testaamaan uusia kenkiä.




Kohta alkaa Putous, mä fanitan täysillä Sanna-Raipe Helmistä! Tunnistan siitä itseäni kultaisella 80-luvulla ja varsinkin ystävääni, joka oli/on kova ilves-fani. Otsatukan taakse oli hyvä piiloutua!!!
Sen kunniaksi pari kasaribiisifiilistelyä youtubesta:
Soft Cell - Tainted Love
Alphaville - Sounds Like a Melody

Muita tv-vinkkejä mitä pitää ehdottomasti nähdä ovat keskiviikkona TV5 alkavat uudet Tanskalaisen maajussin jaksot. Ja tietysti kakkoselta tuleva YPÄJÄ. Multa itseltäni on jäänyt Ypäjä kokematta, mutta meininki on ratsastuskoululta tuttua, aitoa, reilua (ei aina kaikille...) raatamista. Paljon paskaa ja vähän huippuhetkiä. Sitähän se eläinten ja varsinkin hevosten hoitotyö on. Musta on ihanaa nähdä että Ypäjällä sama meininki jatkuu samanlaisena vaikka vuosikymmenet vaihtuvat.
Viikonlopun pituisen valjaskurssin olen Ypäjällä käynyt, sekä lukuisissa kisoissa hoitamassa aikoinaan, eli jonkuverran tuttu hevospitäjä kuitenkin on.

Minun sussexit

Vielä yksi kuvakollaasi Siirille: Einari-kukko on tuossa pystykuvassa ja tuossa ylimmässä kuvassa. Einarin poika on tuossa orrella nuorien kanojen kanssa.

Muokattuja kuvia

Tänään olen opetellut käyttämään kuvankäsittelyohjelmaa. Miten ihanaa! Tästälähtien täällä blogissa on varmaan vain käsiteltyjä kuvia...

Omavarainen

Haluaisin saada kaikki ruoka-aineet omalta pellolta ja omasta kotoa. Se ei vaan ole kovin helppoa. Mutta kananmunissa olen omavarainen! Enkä pelkästään kananmunissa, vaan myös viiriäisenmunissa sekä tällähetkellä myös ankanmunissa.
Lihaa tulee ostettua kaupasta myös todella vähän, sillä ostan kerralla kokonaisen luomusian sekä puolikkaan poron. Niillä pärjätään aika pitkälle. Naapurissa on myös kaksi lammastilaa, joista joskus ostetaan lammasta.   Naudanlihaa ostan joskus harvoin ja jouluna palapaistiin. Kanaa tulee valitettavasti ostettua, vaikka sen tuotanto on ehkä kaikista kamalinta mitä voi olla suomalaisessa lihantuotannossa. No, kyllä olen aika paljon senkin kulutusta itse vähentänyt, mutta J tykkää kovasti kanasta. Tai eihän se nykyisin ole mitään kanaa vaan hirviö Ross-hybridiä, jolla kasvaa pelkät koivet ja rinnat. ...noniin, paasaukset sikseen...

Omat kananmunat ovat kyllä jotain aivan mahtavaa! Keltuaisen väri on niiiin keltainen, varsinkin kesällä. Ja kananmuna on niin monipuolinen ruoka-aine, ja ihanan kompaktissa paketissa. Kuoret menevät murskattuina kanojen omiin suihin ja siitä edelleen uusiksi munankuoriksi. Paras kierrätyspakkaus minkä tiedän!

Ankanmunat ovat erityisen maukkaita, mutta keitettäväksi niistä ei ole. Valkuainen menee hiukan kumimaiseksi keitettäessa, joten ankanmunat ovat parhaimmillaan paistettuna.

Viirunmunat ovat oikeata gourmeta. Keitettyinä, uppomunina tai leivänpäällä pikkuruisina paistettuina ihanuuksina. (Viimeksimainittu on äitini keksimä.)

Nuorempi sussex-parveni oli hetken ilman munintapesää uudessa kanalassani, ja kun alkoivat munia lattialle, vein heille kissanvessan munintalaatikoksi kun en muutakaan löytänyt. Tuon umpinaisen kissanvessan ostin joskus kanojen hiekkakylpyhuoneeksi talvikäyttöön, mutta nyt se toimii siis munintapönttönä. Vaikka J rakensi komeat munintalaatikot myös kanalan seinälle, eivät kanat ole siirtyneet sitä käyttämään vaan sitkeästi  käyvät tuolla kissanvessassa. Nyt siellä hautookin joku, mutta muut ahtautuvat sinne samaan silloin kun munahätä iskee.
Kanat muuten ilmoittavat "munahädästä" omanlaisella kotkotuksella joka kerta ennen munitaa ja koppiin siirtymistä.

Vielä pakko lisätä tänne loppuun herttainen kuva emosta ja poikasesta.

Pieni kääpiökochi-sekoituskana lämmittää isoa poikastaan siiven alla "I'll take you under my wing!"

Poikanen on sussex kukko. Kanat ovat siitäkin käteviä lisääntymipuuhissaan, että kun kana alkaa hautoa, voi sen alle vaihtaa minkärotuiset munat vaan. Kuoriutuessa kana hoitaa kyllä kaikki poikaset kuin omansa.

lisäaineeton, eettinen Hereford, NAM

Ihanaa kun joku tekee tällaisia tuotteita! Minulle tuli eräästä joulupaketista tällaisia herkkuja. Ei tarvitse olla lihassa omavarainen kun tällaisia tuotteita on saatavilla. On mukavaa syödä kun tietää että eläin on elänyt kunnollisen ja onnelisen elämän. Laidun Herefordista lisää tietoa täällä.

Purkissa lukee jopa eläimen nimi. Me söimme tänään nuo lihapullat oman maan perunoiden kera, ja hyvää oli. Pirkanmaalla ainoa ostopaikka näille lienee IdeaParkin juustokauppa.

Ja tapahtui näinä päivinä...

"Kuka sylki Sylvesterin niskaan tuon haisevan mällin?"

"Emmää ainakaan, mistä niin päättelit?...
...No, okei. Olin se mää. Äiti on nyt tänään vaan vähän huonolla päällä."

Suojakelit

Maalla asuessa säiden vaikutus ihmiselämään on huomattavasti suurempi kuin kaupungissa. Säistä myös puhutaan jatkuvasti, ja vuodetkin muistetaan siitä oliko kesällä hyvät heinäkelit vai satoiko, ja saatiinko viljat puitua kunnialla.

No viime vuosi muistetaan takuuvarmasti ainaisesta vesisateesta ja sen tuomista pikku ongelmista.
Loppuvuodesta sitä luntakin tuli aika lailla. Ja nyt kun vuoden viimeisinä päivinä kivat pakkaskelit vaihtuivat äkisti suojakeliksi tuli meillekin hiukan lisää lapioitavaa.

Tuolta uudelta navetan peltikatolta lumet tulivat alas aika reippaasti. Isot, monen metrin levyiset kasat odottelivat seinien vierillä siirtäjäänsä. Koska meillä ei edelleenkään ole traktoria, tai vielä toivotumpaa Avantia, on siirto tehtävä hyvin kotikutoisesti, omin pikku kätösin. Kuvassa vatsataudin uuvuttama J on tulossa välillä sisälle lepäämään, jalassaan uudet joululahja lapikkaat.

Katolla kuolettavan kokoinen lumipaakku näyttää vain odottavan koska hyväuskoinen ankanhoitaja menee ruokkimaan ankkoja tuosta pikkuovesta, jotta voi rojahtaa tämän niskaan.

Jotta ei menisi ihan pelkäksi valitukseksi, niin on täällä talvella oikeasti kaikkea ihanaakin. Kuten ulkosauna. Vuoden viimeisenä päivänä se lämmitettiin, ja polku sinne valaistiin lyhdyin. Oih!

Aloin etsiin jotain kuvia ulkosaunasta ja löysin ihanan kansion viimevuonna otettuja tunnelmakuvia siskon lasten kanssa. Tuossa näkyy saunarakennusta sisäpuolelta. Täytyykin kuvata saunaa hiukan enemmän.

Ja ihana kuutamokuva.

Joululaatikko

Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

Eilinen rakettipainajainen on taas kärsitty eläinten kanssa kunnialla. Eivät nuo tainneet ihmetellä muuta kuin aikaista sisäänvientiä, kun kuudelta kaikkien oli jo oltava sisällä. Puoliltaöin paukahteli lähinaapurien raketit aika kovaa tallissakin, mutta niitä oli onneksi aika vähän ja eläimet ottivat ne aika rauhallisesti.
Uudenvuodenyönä mulle tulee väkisinkin mieleen asunko apinoiden planeetalla. No nyt planeetta on taas onneksi entisensä.

Ja nyt otsikkoon... peruna- ja lanttulaatikoiden lisäksi tein tänä vuonna myös tällaisen joululaatikon.

Kissoilla on riittänyt hupia tämän laatikon ympärillä. Tällainen täytyy ehdottomasti tehdä ensivuonnakin.
Eli otetaan yksi hampurilaissämpylöiden tukkumyyntipahvilaatikko esim jonkun huvipuiston pahvinkeräyksestä. Avataan kokonaan toinen pääty, ja toiseen päätyyn tehdään pienempi, kuitenkin kissan mentävä aukko. Päällystetään koko laatikko joulupaperilla ja sijoitetaan se kissaperheessä kuusen alle muiden lahjapakettien sekaan. Kissat löytävät varmasti tämän eksoottisen "lelun" alta aikayksikön ja ymmärtävät sen kaikki mahdollisuudet ilman sen suurempaa selittelyä tai neuvontaa.