Tuskaa

 Miten paljon ihminen voi kestää kerralla surua ja väsymystä? Tämä viikko on ollut niin surullinen. Olen joutunut tekemään älyttömän vaikeita ja raskaita päätöksiä.

 Kuitenkin minä hymyilen vielä, vaikka välillä itkettää. Onneksi on koti, ja siellä ihanat eläimet elossa ja terveinä! Parasta terapiaa on niiden kanssa touhuilla.

Tässä tilanteessa ei voi kuin keskittyä pitämään entistä parempaa huolta niistä eläimistä, jotka ovat tässä ja nyt.

 Kiitos teille ihanille lohduttajille, jotka aina yhtä iloisesti otatte minut vastaan! Jaksatte valittamatta kuunnella itkujani, raivojani ja väsymystäni.

 Mitä olisi elämä ilman rakkaita karvakorvia? Vaikka niistä on huolta, vaivaa ja rahanmenoa. Mutta ilman niitä olisi kyllä tyhjää. Ehkä elämä olisi helpompaa, mutta varmasti niin paljon tylsempää. Ei tarvitsisi tehdä vaikeita päätöksiä eläinten vanhentuessa ja sairastellessa, mutta ei olisi myöskään niitä ilon ja naurun hetkiä. Ei olisi sitä älytöntä onnen tunnetta kun kipuaa oman hevosen lämpimään selkään kumpareen päältä. Tai sitä iloa kun heräät sängystä lämpimänä kesäyönä siihen että aasin huuto kantautuu avoimesta ikkunasta korviisi.

Kotona kaikki on siis hyvin, mutta töissä hoidettavien joukosta on tällä viikolla poistuneet minipossuvanhukset Linda ja Lola, sekä aivan odottamattomasti rakas Niffe-aasi. Rauha heidän muistolleen.